Entries Tagged as 'Reikäreuna'
Orivesi palkitsi Reikäreuna-festivaalin
December 7th, 2008 · Comments Off · Reikäreuna
Kuva ja teksti SIRKKA ISO-ETTALA, Aamulehti (7.12.2008)
Oriveden kaupungin tämän vuoden kulttuuripalkinto myönnettiin Reikäreuna-elokuvafestivaalille.
Sen päätekijöinä on joukko lahjakkaita nuoria Taideyhdistys Roihusta.
Kulttuurijohtaja Tiina Kopalainen jakoi tunnustuksen lauantaina Oriveden itsenäisyyspäivän pääjuhlassa. 850 euron palkinnon hakivat tuottaja Ilona Tolmunen, tuottaja Pasi Hakkio, markkinointivastaava Kaisa Tomperi ja visuaalisesta ilmeestä vastaava Tuomas Korolainen.
- Tämä oli mukava yllätys. Haluan korostaa, että emme […]
Tags:
Pakoon voitti!
September 30th, 2008 · Comments Off · Reikäreuna
Päävieras ohjaaja-tuottaja Matti Grönberg, taiteilijavieras videotaiteilija Kari Yli-Annala ja satunnaisvieras puutarhuri Harri Entonen olivat yksimielisiä voittajaelokuvien kohdalla. “Molemmat elokuvat olivat niin visuaaliselta ilmaisultaan kuin äänimaailmaltaankin oivaltavan ehyitä teoksia”.
Raati perusteli Helena Yli-Kyynyn ohjaaman Pakoon elokuvan kertovan kolmen minuutin lyhyessä muodossaan kaiken tarvittavan. Lopun yllättävä siirtymä lapsen mielikuvitusmaailmaan palvelee täydellisesti tarkoitustaan. Teknisesti elokuva on huipputasoa. Raadin perustelujen […]
Tags:
Kiitokset kävijöille - ensi vuonna RR 5v
September 28th, 2008 · Comments Off · Reikäreuna
Reikäreuna-elokuvafestivaali 08 on päättynyt iloisissa tunnelmissa. Kävijätavoite ylitettiin reilusti ja palaute yleisöltä ei ollut ainoastaan kiitoksia vaan suurilta osin ylistystä. Yhteensä festivaalilla kävi oheistapahtumineen 1510 kävijää; viimevuoteen kävijämäärä siis lähes nelinkertaistui. Tästä on hyvä lähteä jälleen kohti uutta ja vielä hulppeampaa festivaalia.
Kiitoksia vieraillemme, yhteistyökumppaneillemme ja erityisesti kävijöille - niin paikallisille kuin teille sieltä Tuusulasta, Kauhavalta, […]
Tags:
Travelin’ Band peruttu - tilalla Gastroll
September 27th, 2008 · Comments Off · Reikäreuna
Lauantain Savian keikka Travelin’ Band peruttu sairastapauksen vuoksi. Tilalla CCR-coverbändi Gastroll. Illan bändeinä siis 0-RHCP, Palava maa ja Gastroll klo 22.00. Hinta 8€.
Travelin’ Bandiin lunastetuista lipuista saa halutessaan rahat takaisin festivaalitoimistosta Taiston talolta klo 21.00 asti lauantaina 27.9.
Tags:
Reikäreuna pyörähti käyntiin
September 25th, 2008 · Comments Off · Reikäreuna
Eilen Reikäreuna saatiin käyntiin ja avajaisissa ja Tampereen elokuvajuhlien parhaat -näytöksessä kävi yhteensä 140 katsojaa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ilta jatkui festivaalipubissa karaoken voimin. Olut oli hyvää, kuulema
Tags:
Huomenna avataan!
September 24th, 2008 · Comments Off · Reikäreuna
Vielä viime hetken hiomiset ja pian innokkaat katsoja ja kuuntelijat pääsevät nauttimaan Reikäreunan tarjonnasta! Kutsumme kaikki lämpimästi tervetulleiksi avajaisiin 24.9. klo 18!
Tags:
Ainakin 16 musiikkivideota pärähtää ilmoille
September 22nd, 2008 · Comments Off · Ohjelma, Reikäreuna
Torstain musiikkivideonäytös on täyttynyt vihdoinkin - ylitäyteen. Tämä ei kuitenkaan haittaa, koska tätä näytöstä seuraa rap-keikka Saviassa, joka alkaa vasta klo 22.
Tule seuraamaan niin marginaali- kuin valtavirtamusiikin videoita. Katso mitkä musiikkivideot näytetään.
Tags:
Kulkurin valssissa Taistolle
September 16th, 2008 · No Comments · Reikäreuna
Vanhan kotimaisen elokuvan ystävien, ja miksei muidenkin kiinnostuneiden, kannattaa suunnata Taistolle sunnuntaina 28.9. klo 14. Silloin esitetään vanhalta filmikelalta Kulkurin valssi. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta sekä käsikirjoittaja Mika Waltarin ja pääosan esittäjän Tauno Palon syntymästä.
Tags:
Lyhytelokuvakilpailijat
September 1st, 2008 · Comments Off · Ohjelma, Reikäreuna
Lyhytelokuvakilpailuun osallistui 27 ehdot täyttävää lyhytelokuvaa, joista 13 pääsee lopulliseen taisteluun raadin eteen. Valinnan suoritti ohjelmatyöryhmä. Perusteet olivat yksinkertaiset: se lyhytelokuva mikä valittaisiin ohjelmaan joka tapauksessa, pääsee kilpailemaan.
Raadissa ovat Reikäreunan erityisvieraat:
Päävieras ohjaaja-tuottaja Matti Grönberg
Taiteilijavieras kuvataiteilija Kari Yli-Annala
Satunnaisvieras raksamies Harri Entonen
Kilpailevat lyhytelokuvat:
Sirkka, 4 min. ohj. Juha Kuoppala
Räpylät, 5 min. ohj. Jussi Autio
Työ tekijäänsä kiittää, 13 min. […]
Tags:
Päävieras
September 1st, 2008 · Comments Off · Reikäreuna
ohjaaja-tuottaja Matti Grönberg
Kuka olet?
Olen Matti maalta. Eli elelen vaimon, kahden tyttären, kahden koiran,kissan ja hevosen kanssa vehmaassa maaseutuympäristössä Tampereen kupeessa Vesilahdella.
Mitä teet työksesi?
Olen ollut töissä TV2:n viihdetoimituksessa parikymmentä vuotta. Toimin tuottajana, ohjaajana sekä toimittajana erinäköisissä viihteen ohjelmissa. Kummeli on vanhin vielä hengissä olevista sarjoista. Muita tunnettuja ohjelmia joissa olen ollut mukana ovat Tartu Mikkiin, Se […]
Tags:





