Matti Ijäs: Katsastus
K-3 / 56 min (+ keskustelu) / 5 euroa
Esitysaika ja -paikka:
la 10.9. klo 20, Taiston sali
Päävieraamme Matti Ijäksen varmasti tunnetuin elokuva Katsastus (1988) näytetään Reikäreunan parhaalla esityspaikalla. Katsastus on noussut harvoiksi suomalaisiksi kulttielokuviksi. Elokuvan teemoja ovat aikuiseksi kasvamisen vaikeus ja vanheneminen.
Matti Ijäs on paikan päällä näytöksessä, jonka jälkeen yleisö voi esittää kysymyksiä.
Katsastus
56 min / Suomi 1988 / fiktio

(kuva: YLE / Seppo Sarkkinen)
Ohjaaja: Matti Ijäs
Käsikirjoittaja: Joni Skiftesvik, Matti Ijäs ja Timo Torikka
Kuvaaja: Pauli Sipiläinen
Tuottaja: Hannu Kahakorpi
Elokuva alkaa häistä pikkukylässä Pohjois-Suomessa. Viltteri ja Mallu menevät naimisiin ja saavat lapsen. Öövini haluaisi iskeä naisia ja tapella nakkikioskilla, vaikka onkin keski-ikäinen. Junnu on Mallun veli ja nuorin kolmesta kaveruksesta, jotka joutuvat kohtaamaan vanhenemisen tuomat haasteet. Katsastus kertoo heidän viimeisestä uhostaan tilanteessa, jossa mennyt on jätettävä ja uusi aloitettava. Katsastus on road movie, jonka tapahtumat pyörivät häiden, synnytyksen ja tietenkin katsastuksen ympärillä.





























