Ohjelma

Tarkat ohjelmatiedot löydät näytösten sivuilta ohjelmakartan avulla.

Seitsemännet poiminnat

Seitsemännen Reikäreuna-elokuvafestivaalin­ ohjelma koos­tuu noin 40:stä erilaisesta osasta elokuvaa, kuvataidetta ja musiikkia.
Pihan Kylpytynnyri-Kino on vuoden erikoisuus, jossa voit kuunnella musiikkia ja katsella elokuvia.

Matti Ijäkseltä nähdään kolme elokuvaa: tuoreimpana Aita, jossa perheenisä joutuu koville, kun perhepiiriin muuttaa kaunis neito.  Legendaarinen Katsastus on tarina vanhenemisen vaikeudesta. Päätöselokuvamme Räpsy ja Dolly eli Pariisi odottaa kertoo kahdesta laitapuolen kaverista, jotka aikovat vielä kerran yrittää.

Toinen erityisvieraamme Kari Tykkyläinen tuo värikkäät ja rajut turhautumansa akvarellitöinä, joita ei ole Suomessa ennen nähty.

Dokumettielokuvaa nähdään kolmelta eri ohjaajalta. Ensimmäinen on ruotsalainen ohjaajavieras Ingela Lekfalk, jonka Tjejer typ tolv seuraa lapsuuden ja aikuistumisen välissä olevia tyttöjä heidän konserttikiertueellaan. Hur kunde hon? kertoo Ruotsissa puhuttaneen ”HIV-naisen” näkökulman. Hän ei kertonut miehelleen sairastavansa tappavaa tautia ja he saivat kaksi lasta.

Iiris Härmä seuraa dokumentissaan Omaa luokkaansa 9. luokan erityisluokkaa ja sille kaiken energiansa antavaa opettajaa. Omaa luokkaansa näyttää, miten paljon välittämisellä ja kärsivällisyydellä voi olla merkitystä ihmisen muuttumiseen.

Kolmannen dokumenttiohjaajavieraamme Visa Koiso-Kanttilan mies-trilogian päätösdokumentti Miehen kuva on elokuva rakkauden kaipuusta ja vanhemmuudesta.

Fiktiivisen elokuvan nälkään puree Lyhytelokuvaa Kosovosta sodan jälkeen. Neljässä lyhytelokuvassa on nähtävillä sodan jättämät jäljet niin dialogissa, ympäristössä tai aiheessa suoraan. In Memoriam -elokuvan päähenkilö on sodasta traumatisoitunut orpo, joka hakee huomiota sytyttelemällä paikkoja tuleen. Näytöksessä nähdään myös komedia Hekurishtja isästä ja pojasta, jotka ansaitsevat myymällä romurautaa.

Kotimaiselle talkoovoimin tehdylle pitkälle fiktiolle haluamme nostaa hattua, koska suomalainen elokuva tuntuu aina potevan kroonista rahoituspulaa. Nämä kolme elokuvaa ovat: Anni, Tunnevammoja ja Ovia ja lukkoja.

Karaokevideoita kehutaan kamalimmiksi mitä videon kentällä voi nähdä. Haluamme nostaa videot esille elokuvasaliin. Nähtävillä on kaksi letkeää näytöstä: Karaokevideoiden lyhyt oppimäärä, jossa käydään läpi suomalaista kolmen vuosikymmenen karaokehistoriaa, ja myöhäisempi näytös, jossa nähdään karmeimmat löytömme.

Reikäreunan elokuvakilpailuun osallistui 216 elokuvaa, joista virallisen raadin eteen pääsee 16 kotimaista lyhytelokuvaa. Muista osallistuneista koostettiin neljä teemoitettua ja monipuolista lyhytelokuvanäytöstä – yksi Kylpytynnyri-Kinoon.

Aurinko paistaa, eikä nukuta -näytöksen lyhytelokuvat ovat värikkäitä ja elämänmyönteisiä tarinoita arjesta, joissa satu voi sekoittua todellisuuteen. Vieras maailma -näytöksen lyhytelokuvien kertomukset kumpuavat elämän varjopuolista.

Videotaiteeseen voi sukeltaa Jenni Hiltusen videoinstallaatioissa Blink ja Mirage sekä Ilman siipiä -lyhytelokuvanäytöksessä, joka esittelee oivaltavia lyhytelokuvia, absurdeja näkyjä ja kohtaloita.

Sunnuntain vanhana kotimaisena nähdään Laulu tuli­punaisesta kukasta (Teuvo Tulio, 1938), joka kertoo Koskelan Olavista, joka tukkijätkänä kulkee maaseutukylistä ja hameenhelmoista toisiin. Tulion vanhin säilynyt elokuva on myös hänen tunnetuimpansa.

Skeittielokuvaa nähdään perjantaina kahdessa näytöksessä. Irlannista saapuu vieraaksi Euroopassa skeittielokuvia tehnyt Phil Evans. The Scrum Tilly Lush on tunnelmointia eri Euroopan kaupungeissa alueiden parhaiden skeittareiden esitteleminä. Dokumentti Format Perspective kertoo skeittivalokuvaajista. Kotimaista skeittielokuvaa näkee Lautailua-näytöksessä.

Valokuvauksen puolella on puhaltanut jo jonkin aikaa valomaalauksen tuuli. Hannu Huhtamon ja Janne Parviaisen näyttelyssä Valon olentoja nähdään käsittelemättömiä ja käsittämättömiä kuvia.

Suomalainen sarjakuva täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Sen kunniaksi näemme Sarjakuvia neljältä Oriveden seudulla vaikuttaneelta sarjakuvataiteilijalta, joista nuorin, Tommi Musturi, voitti tänä vuonna Puupäähattu-palkinnon. Jukka Tilsa ja Tarmo Koivisto ovat saaneet palkinnon jo aikaisemmin. Heidän lisäkseen näyttelyssä nähdään myös Seppo Leinosen teoksia.

Ville Leinonen julkaisee uuden levyn 7.9. ja levynjulkaisukiertue Syksyn sävel ’11 tulee Reikäreunaan. Konsertti on sekoitus vanhaa ja uutta tuotantoa.

Share